Pieniä tuomioita ja suuria rikollisia

Kesäkuisen Jussi Halla-ahon tuomiota käsittelevän blogikirjoituksensa kommenteissa Timo Vihavainen onnistuu sanoittamaan jotain sellaista jota olen omassa päässäni pyöritellyt saamatta kuitenkaan ajatukselle konkreettista muotoa:

"Tämä on hyvin omituinen ilmiö. Juridiikka ei ole eikä saa olla mitään rakettitiedettä, jossa vihkiytyneet uhripapit selvittävät totuuden menetelmillä, jotka ovat salaisia saadakseen lopputuloksen, joka on pyhä ja arvostelun yläpuolella. Vanhat Ruotsin lain tuomarinohjeet ovat syystä nykyisenkin lakikirjan liitteenä. "Mikä ei oikeus ja kohtuus ole, ei voi olla lakikaan".Kansalainen demokratiassa on se, jota järjestelmät palvelkoot, ei päin vastoin.Tämän mukaisesti kansalaisten on syytä olla valmiina kritiikkiin myös oikeuslaitosta kohtaan. Muussa tapauksessa demokratia vaarantuu."

Juridiikka on politiikan - muttei välttämättä demokratian - sanelemaa ja läpitunkemaa. Jos laki tai sen tulkinta ei vastaa yleistä oikeustajua, yhteiskunta rapautuu. Oikeuslaitoksen löperö linja tuomioiden kovuuden suhteen ei ole linjassa yleisen oikeustajun kanssa. Yksi vaikeimmin käsitettävistä asioista on paljousalennus. Kun rikoksia tekee kerralla monta, saa pienemmän tuomion kuin jos ne tekisi yksi kerrallaan.

Iltalehti tietää kertoa reilun kahden vuoden takaisessa uutisessaan, että

"Kouvolan hovioikeus on kumonnut avopuolisonsa lukuisia kertoja pahoinpidelleen ja raiskanneen miehen pahoinpitelytuomiot. Samalla se lievensi miehen vankeustuomiota usealla kuukaudella. 

Hovioikeuden perusteluista paljastuu, että muun muassa nyrkiniskut ja potkut raskaana olleeseen uhriin katsottiin "sisältyneen" varsinaiseen raiskaustapahtumaan."

Hovioikeus langetti neljästä (4) raiskauksesta yhteensä kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomion sekä jonkin suuruisen vahingonkorvauksen (halpaa kuin saippua!). Lyhyttä tuomiotakin käsittämättömämmältä tuntuu se että hovioikeus kumosi raiskauksiin liittyneet pahoinpitelysyytteet (ja käräjäoikeuden antaman tuomion tältä osin). Väkivalta ei ole välttämättömyys raiskauksissa, sillä jo pelkkä väkivallan uhka voi saada uhrin lamaantumaan, ja koska parisuhteessa tapahtuva tahdon vastainen seksi on myös rikos, pelkän painostamisen pitäisi olla riittävä pakkokeino. On kestämätöntä argumentoida että pahoinpitely kuuluisi erottamattomasti raiskaukseen.

Hieman tuoreempi Nelosen uutinen tältä keväältä kertoo oikeusminiesteriön työryhmän ehdottaneen, ettei alle kahden vuoden vankilatuomion saaneen henkilön nimeä saisi julkaista. Työryhmä katsoo, että mikäli rikoksella ei ole merkittävää yhteiskunnallista vaikutusta, tulisi rikoksen tekijän yksityisyys pyrkiä turvaamaan. Effin mielestä rangaistuksen pituus ongelmallinen kriteeri arvioitaessa rikoksen yhteiskunnaliista merkitystä.

"Aika monilla rikoksilla voi olla yhteiskunnallista merkittävyyttä, vaikka siitä saataisiin vain sakkotuomio, huomauttaa Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen."

Työryhmän ehdottama kahden vuoden raja on taktisesti nerokas veto. Helsingin Sanomien vieraskynässä 21. heinäkuuta Jarkko Sipilä ja Susanna Reinboth kirjoittavat, että tällöin käytännössä kaikki rikollisuus nauttisi yksityisyyden suojaa, sillä vain noin kolme prosenttia annetuista tuomioista ylittäisi tuon kahden vuoden rajan. Lisäksi työryhmän ehdotus kärsii koherenssin puutteesta, sillä se itsekin myöntää ettei rikos kuulu yksityiselämään.

"Kun pu­hu­taan yk­si­tyis­elä­mää louk­kaa­vas­ta tie­don le­vit­tä­mi­ses­tä, en­sim­mäi­nen vaa­ti­mus on tie­tys­ti, et­tä le­vi­tet­ty tie­to kos­kee yk­si­tyi­se­lä­mää. Oi­keus­mi­nis­te­riön työ­ryh­mä to­teaa it­se­kin, et­tä ri­kos ni­men­omaan ei ole yk­si­tyi­se­lä­mää. Sa­maan on pää­ty­nyt kor­kein oi­keus en­nak­ko­pää­tök­ses­sään (2005:136). 

Työ­ryh­män eh­do­tuk­ses­ta puut­tuu si­ten si­säi­nen lo­giik­ka. Eh­do­tuk­ses­sa laa­jen­ne­taan yk­si­tyis­elä­mää suo­jaa­va sään­nös kos­ke­maan elä­mä­na­luei­ta, jot­ka ei­vät työ­ryh­män oman­kaan kä­si­tyk­sen mu­kaan ole yk­si­tyi­se­lä­mää."

Näyttää siltä, että työryhmän ehdotuksen perimmäinen tarkoitus on häivyttää rikollisen ja rikoksen yhteyttä toisiinsa, mutta samaan aikaan mahdollistaa "yhteiskunnallisesti merkittävien" - vähäistenkin - rikosten näkyvä käsittely mediassa kahden vuoden rajasta huolimatta. Pessimisti voisi ajatella että tällä pyritään varmistamaan vihapuheen kaltaisen uusrikollisuuden hyvä medianäkyvyys (josta lisää myöhemmin). Nelosen uutisessa oikeusministeriön työryhmän puheenjohtaja Matti Marttunen sanookin asian hyvin selkeästi:

"- Yksi keskeinen argumentti on tässä juuri se, että onko se asia yleiseltä kannalta merkittävä."

Mutta pelko pois! Sananvapaus ei ole uhattuna, onhan meillä oikeamielinen ja valpas Vallan Vahtikoira, onhan?